keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Unohda dieetit

Väliaikaset dieetit eivät toimi. Piste. Parempia tuloksia saadaa aikaan oppimalla syömään oikein ilman rajoituksia ja äärimmäisyyksiä. Hyvinvointi on kuitenkin myös avoimuutta ja hyödyllisten vinkkien valikointia ja niiden sopivuuden testaamista omalle kohdalle. Tuodaan esille muutamia tapetilla olleita ruokavalioita ja ruokatrendejä sekä niihin liittyen muutamia niksejä mitä voitte omassa ruokavaliossanne hyödyntää! 

RAAKARUOKA
Kuten kaikki jo varmaan tietääkin, ruoan kypsentäminen tuhoaa osittain ruokien ravintoaineita. Raaka-ruoka on kuumentamatonta tai korkeintaan 40-60 asteessa kypsennettyä ja mahdollisimman vähän jalostettua ruokaa. Ruoka on useimmiten luomua, lähellä tuotettua ja lähes täysin kasviperäistä. 


gluteenitonta näkkileipää ja hummusta
Päivittäiseen ruokavalioon kannattaa säilyttää päivittäin jonkin verran kypsentämätöntä ruokaa. Ei siis tarvi lähteä kokonaan raakalinjalle. Kysennyvaiheessa ei kannata ruokaa läpikotaisin kärventää, vaan voi kokeilla esim.kasvisten kullotusta ja haudutusta niiden keittämisen sijaan. 

GLUTEENITON RUOKAVALIO
Gluteiiniherkkyys, keliakia ja autoimmuunisairaudet ovat nykypäivänä hyvin yleisiä. Pienikin määrä vehnää saattaa aiheuttaa joillekin ruoansulatusvaivoja ja tulehdusta. Mikäli oireita ilmenee, on ehkä fiksuinta kokeilla tätä ruokavaliota. Jos maha kestää, niin mikään ei estä leivän syöntiä. Siinäkin toki muistettava kohtuus! 

Gluteeniton ruokavalio nimensä mukaan ei sisällä gluteenia sisältäviä viljatuotteita. Gluteenia on mm. leivissä, pastassa, leivonnaisissa ja pikkuleivissä. Kaupoista saa toki näitä tuotteita myös gluteenittomana ja netti on pullollaan hyviä gluteenittomia reseptejä. Kannattaa kokeilla!

PALEORUOKAVALIO 
Paleoruokavalio eli luolamiesdieetti. Ruokavalio sisältää ainoastaan ruokia mitä esi-isämme söivät ennen maanviljelyn kehittymistä 10 000 vuotta sitten. Paleota noudattavat jättävät viljat, palkokasvit ja maitotuotteet pois. Syödään vähänprosessoituja, luonnonmukaisia ja vähän tärkkelystä sisältävää ruokaa. 


Näytetään IMG_3895.JPGKannattaako luopua kaikesta heti? Yksi asia kerrallaan. Jos olet vasta remontoimassa omia ruokatottumuksia niin kannattaa kokeilla pikku hiljaa uusia tapoja ja miettiä mitkä elintavat sopivat itselleen parhaiten. Mistä ruoasta elimistö sinua kiittää. Mielestämme paleoruokavalio sopii monelle, muttei suinkaan kaikille. 

KARPPAUS JA VHH 
Karppauksessa sekä vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa syödään paljon proteiinia ja rasvoja, mutta vähän hiilihydraatteja. Poistetaan ruokavaliosta turha sokeri ja tärkkelys, peruna, vaalea pasta, riisi, leipä yms. Syödään paljon palkokasveja, vihanneksia ja vähän jopa täysviljatuotteita. Hiilihydraarttien päivittäinen saanti karppaajilla ja vhh-ruokavaliota noudattavilla on noin 20-150g/vrk. 

On kuitenkin muistettava, että hiilihydraatit  toimivat pääsääntöisenä energianlähteena ja niiden kuidut auttavat ylläpitämään tasapainoista verensokeria. Aineenvaihdunta myös hidastuu pitemmässä juoksussa jos jättää hiilihydraatit pitkäksi aikaa pois ja se vaikeuttaa tulevaisuudessa mm. painonhallintaa. Kokeile ennemmin hiilihydraattien rajoittamista parina päivänä viikosta ja korvaa huonot hiilihydraatit hyvillä sekä jätä sokeri pois. 

PUHDISTUS, DETOX JA MEHUT
Näytetään IMG_3895.JPGMehukuureja on vaikka mihin lähtöön. Päätavoitteena niillä on puhdistaa elimistö kuona-aineista. Totuus on kuitenkin se, että meillä on kullan arvoinen maksa, joka tekee sen työn puolestamme päivittäin. On hyvä myös tiedostaa, että keittopussi ruoat eivät pidä nälkää loitolla sekä se aiheuttaa monelle ummmetusta. Tarvitsemme kiinteää kuitupitoista ruokaa suoliston toimintakunnon ylläpitämisen kannalta. Keittodieeteissä ei ole myöskää läheskään riittävästi energiaa ja tästä syystä elimistö saattaa ajautua säästöliekille, 

Jos tuntuu, että suolisto on ylikuormittunut niin kokeile sen sijaan yön yli paastoa. Pyri olemaan syömättä noin 14h esimerkiksi ilta kuudesta aamu kymmeneen. Tai nauti välipalaksi puhdistava smoothie. Soseuta, avocadoa, ananasta, lehtikaalta, selleriä ja vaikka omena sekaisin kauniiseen kuppiin ja nauti. Hunajalla saa makeutettua ja se lisäksi hellii vatsaa. 

Vihersmoothieen on helppo valmistusohje:
Valitse 3 dl nestettä: kasvismaito, täysmehu, vesi, kookosvesi, vihreätee
1 annos (1-2 dl) vihreää: pinaattia, lehtikaalta, salaattia, persakaalta
ja 2 annosta (2-2 dl) kiinteää: omena, ananasta. appelsiini, viinirypäleitä, marjoja, mangoa, kiiviä, avocadoa, persikkaa, persimonia, selleriä...taivas on rajana. 

Kaikki valitsemasi ainekset tehosekoittimeen ja sekaisin! 


Vihersmoothie
Yhteenvetona painotetaan edelleen terveellisen, monipuolisen ja tasapainoista ruokavaliota. Jos koet olevasi edelleen hukassa kaikkien ruokavalioiden ja dieettien kanssa niin hyvinvointiapteekki tarjoaa keväällä asiakkailleen uutuuspalveluna ravintoneuvontaa. Lisäinfoa tulossa pian! 

PFC myyty loppuun! Kiitos kaikille ilmoittautuneille! 

tiistai 8. joulukuuta 2015

PFC-kurssi alkaa taas! Ilmottautuminen päällä!

Oletko tyytyväinen omaan hyvinvointiisi? Onko tavoitteenasi painonpudotus, kunnon kohotus vai haluaisitko ihan vain voida paremmin? Juuri sinun tavoitteidesi mukaan liikunnanohjaaja-opiskelijamme suunnittelevat ja yhdessä kanssasi toteuttavat yksilöllisen harjoitusohjelman.


Oletko valmiina?

Kurssin kymmeneen tapaamiskertaan voi sisällyttää mm.:
- alkukartoituksen (mm. haastattelun, testit, tavoitteiden kartoitus)
- liikuntaohjelman tavoitteidesi mukaan
- ravintoneuvontaa
- seurannan ja lopputestit
- 10x kuntosalikortin


Hinta: 65€ 


45 € opiskelija / 55€ Lapin amkin henkilökunta


Ilmoittautuminen 24.1.2016 saakka. Kurssi alkaa 15.2.2016!



Yksilöllisesti, kokonaisvaltaisesti ja SINUN tavoitteidesi mukaan!

Voit ilmoittautua seuraavasta linkistä: https://fi.surveymonkey.com/r/XQKZMDC


Ystävällisin terveisin,
Hyvinvointiapteekki
+358 40 674 1306 (ma-pe 10-16)
hyvinvointiapteekki@lapinamk.fi



keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Energiaharjoitus

Piirrä suorakaiteen muotoinen laatikko paperille. Koko laatikko kuvaa 100%. Mieti, kuinka paljon elämässäsi on asioita, jotka tuovat sinulle energiaa ja jotka vievät sitä. Jaa laatikko kahteen osaan sen perusteella. Mieti konkreettisesti asioita, jotka tuottavat sinulle energiaa ja jotka vievät sinulta energiaa ja kirjoita ne omille puolilleen. Voit käyttää tähän niin paljon aikaa kuin sinusta tuntuu.



Kun olet saanut kirjoitettua asiat ylös, voit pohtia seuraavia kysymyksiä:
Miten voisit käsitellä energiaa vieviä asioita (joko poistamalla niitä elämästäsi tai muuttamalla niitä energiaa tuoviksi)?
Miten voisit vahvistaa energiaa tuovia asioita?
Mikä on ensimmäinen askeleesi näiden asioiden muuttamiseksi?

Pohdi näitä asioita ja valitse yksi tai kaksi kohtaa ja tee konkreettinen suunnitelma, miten lähdet etenemään. Etene sopivilta tuntuvin askelin, ei kannata yrittää muuttaa kaikkea kerralla. Kun olet saavuttanut ensimmäiset tavoitteesi, voit palata käsittelemään muita kohtia.

Voit soveltaa energialaatikkoa omien tarpeidesi mukaan. Voit tehdä siitä esimerkiksi ravinto- tai liikuntalaatikon.




Lähde: Sirviö, L. 2015. Lapin ammattikorkeakoulu. Hyvinvointivalmentajan luento 1.10.2015.